Ota yhteyttä välittäjään

Isokuja 10, 178 m²

Oh,4mh,k,kh,s,wc,aula,kellari/varastotiloja

164 000 €

Tilava 50-luvulla rakennettu omakotitalo kodikkaalla pientaloalueella.

Kuokkalanpellolla puutarhamaisen tontin ympäröimänä keltainen sympaattinen talo joka ollut saman suvun omistuksessa. 50-luvun taloa on laajennettu vuonna 1985 jolloin taloon on saatu kaksi makuuhuonetta lisää. Talon putkistot ja ikkunat ovat uusittu myös tuolloin 80-luvulla.

Sisääntulokerroksessa on tilava eteinen josta lähtee aikakaudelle tyypillisesti portaikko yläkertaan. Keittiö on tilava ja sitä on päivitetty 2000-luvulla. Olohuoneessa on takka sekä ilmalämpöpumppu. Muutoin talon lämmitysmuotona on sähkölämmitys. Keskikerroksessa on kaksi makuhuonetta ja yläkerrassa kaksi tilavaa makuuhuonetta lisää. Yläkerrassa on myös sympaattinen aulatila sekä käynti suojaiselle parvekkeelle. Parveke onkin kesäisin aika mukava paikka vaikka päivänokosille.

Kellarikerros on aikakaudelle tyypillinen kellari varastotiloineen. Kylpyhuone ja sauna ovat 70-luvulta. Näissä tiloissa on päivittämistä jo hieman enemmän tähän päivään. Wc löytyy talon jokaisesta kerroksesta.

Pihapiiri on viehättävä ja suojaisa puutarhatontti. Istutuksien, omenapuiden ja marjapensaiden lisäksi tontilla on varasto sekä huvimaja. Kasvimaaunelmia on helppo toteuttaa, kiinnittää puihin riippumatto ja suunnitella vaikka pihasaunaa. Isokuja on idyllinen ja rauhallinen poikkikatu josta kuitenkin lyhyt matka palveluihin, koululle ja harrastamaan.

Talo vapautuu nopeasti joten pääset laittelemaan oman näköiseksi pian.

Myynti ja yksityisesittelyt

Jere Savolin
050 546 1043
jere.savolin@savolin.fi

Kohteen perustiedot

Kohdenumero

80365089

Huone-erittely

Oh,4mh,k,kh,s,wc,aula,kellari/varastotiloja

Huoneiden lukumäärä

5

Asuinpinta-ala m2

178 m²

Kokonaispinta-ala

178 m²

Kerros

3

Rakennusvuosi

1950

Vapautuu

Muu

Tontti

Oma

Palvelut

Kuokkalan pellon K-market noin 700, Kuokkalan keskustan palvelut noin 1,5km, keskustaan noin 5km, rantaraitille noin 1km

Hinnat ja kustannukset

Velaton hinta

164 000 €

Sähkönkulutus

20000 kWh / vuosi

Kohteen muut tiedot

Asunnon kunto

Tyydyttävä

Lämmitysjärjestelmän kuvaus

Sähkö, ilmalämpöpumppu ja puu

Tehdyt remontit

Pesutilat rakennettu kellariin 70-luvulla.
Laajennusosa 1985 jolloin uusittu ikkunat ja seiniin lisälämmöneristys (mineraalivilla), vesi- ja viemäriputket uusittu 1985 (kellarissa alkuperäiset), katto uusittu 2013, ilmalämpöpumppu 2016, keittiön kaapistot uusittu 2017

Ilmanvaihto

painovoimainen

Energialuokka

D2018

Tilat ja materiaalit

Kattotyyppi

Harjakatto

Keittiön kuvaus

Keittiön kaapistoja uusittu vuonna 2017

Rakennusmateriaali

Puu

Kohdettä välittää

Kysy lisätietoja kohteesta täyttämällä alla oleva lomake.

Hidden
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.